Mua ahdistaa edes yrittää saada sanoja tähän, mutta mä en oo sellanen ihminen joka ois millonkaan pitäny asioita itellään, mä en yksinkertaisesti selviäis sillä tavalla. Mä en oo vuosiin kieltäytyny avusta. Mut mua pelottaa ku tajuun kuinka paljon apuu tarviinkaa.
Kahden kuukauden aikana asiat on eskaloitunu pahaks. Muistiongelmia, vihanhallintaongelmia, painajaisia, aistiharhoja, dissosiaatiota, syömisongelmia. Ihan perkeleesti vaan ongelmia.
Mulla on huomenna aika lääkäriin. Keräsin tänään viis minuttia rohkeutta terveysaseman aulassa, tuijottaen seinään. Kun vihdoin pystyin istumaan alas kertomaan mun asian, mun ääni rikkoutu ja kädet tärisi.
”Mä oon tulossa hulluks”.
Mä en edes tiedä mistä alottaisin, mulla on juttua lapsuudesta asti. Sanotaan, että tässä on intro siihen kaikkeen.